tiistai 22. maaliskuuta 2016

Lukijakyselyn tuloksia

Lukijakyselyn julkaisemisesta on jo tovi vierähtänyt, joten lienee aika tarkastella vastauksia.

Vastausmäärät eivät huikeita olleet (n=100), mutta trendejä näistä voidaan selvästi havaita; nämä tietenkin kertovat vain blogin lukijoiden taustasta ja todennäköisesti siitä mistä tänne blogia lukemaan on eksytty.

Hipaistaan nyt näitä lukemia ihan yleisesti ja palataan aiheeseen kenties myöhemmin tarkemmin.

Minkä ikäisiä autoja korjattiin?


Lukijoiden autokanta edusti varsin tasaisesti kaikenikäisiä autoja - mukana oli niin tuoreita, takuunalaisia autoja kuin yli 15 vuotiaita autojakin - eniten autoja oli mukana ikäryhmästä, joka on ehkä kiinnostavin jälkimarkkinoihin keskittyneiden ketjujen kannalta, eli autoja joiden takuu on jo päättynyt ja siten korjaus ja huolto muualla kuin merkkikorjaamolla alkaa tuntua entistä houkuttelevammalta sen oletetun kustannustehokkuuden takia.

Ja miksipäs ei näinä ryhmäpoikkeusasetuksen päivinä se tuntuisi myös takuuhuoltojen osalta? Korjaamoketjut muistavat kyllä mainostaa sitä, että autosi takuu säilyy vaikka käyttäisit heidän palveluitaan (vaikkei omalle työlle takuuta annettaisikaan).

Palataan tähän auton iän ja korjaamovalinnan korrelointiin kenties myöhemmin - herkullinen olettamahan on, että ne tuoreimman ryhmän autot korjataan merkkikorjaamolla, ja vanhimmat aina itse jos suinkin osaamista on.

Missä korjaat autosi?


Tämän kysymyksen osalta huomaan, ettei varaosaliikkeiden muodostamien korjaamoketjujen markkinointi ole, kenties onneksi, toiminut niin hyvin kuin ketjuissa kenties toivottaisi.


Vain 16% vastaajista oli korjauttanut tai huollattanut autoansa ketjuun kuuluvalla korjaamolla. Eri ketjujen (Fixus, AD, Autoasi) kesken lukemat menivät melko tasan - tunnetuimpana itseään mainostavan Autoasin jäädessä peränpitäjäksi neljän prosentin osuudellaan.

19% oli käyttänyt ketjuihin kuulumatonta korjaamoa. Nyrkkipajaa tai sensellaista.

33% käytti merkkikorjaamoa, ja loput korjasivat autonsa itse.

Kaksi kolmasosaa meni siis 'äärilaitoihin'.

Valintaperustepiirakka kertoo samaa kieltä - en pidä huonona asiana sitä, etteivät kuluttajat juokse pelkästään mainoksien perässä korjaamoa valitessaan, ottaen huomioon sen millainen tilanne alalla työn laadun ja vastuunkannon suhteen vallitsee.



Hinta ja laatu


Korjaamoita käyttäneiden vastaajien osalta voidaan todeta, että tilanne vastaa edelleen vahvasti sitä mitä Tekniikan Maailma on huoltokorjaamovertailuissaan todennut; monimerkkikorjaamoilla on parantamisen varaa niin osaamisessa, aikataulujen pitämisessä kuin asiakaspalvelussaankin.

Kaikkien korjaamoiden kesken tilanne näyttää vielä kohtalaiselta - neljässä tapauksessa viidestä sovittu työ oli tehty.
Korjaamotyypeittäin jaoteltuna yksi on ylitse muiden: Autoasi - ketjun korjaamoista vain neljäsosa oli tehnyt sen mitä asiakas oli tilannut ja mistä oli sovittu.








Eniten aikatauluhaasteita oli Autoasi -ketjun korjaamoilla - kolme neljästä vastaajasta totesi ettei sovitussa aikataulussa pysytty.




Kokonaisvaikutelma


Kaikenkaikkiaan muut kuin ketjukorjaamot - niin merkkikorjaamot kuin nyrkkipajatkin - pärjäsivät lukijoiden keskuudessa parhaiten. Merkkikorjaamoiden osalta näyttäisi, että sovitun työn tekeminen ajallaan kompensoi mahdollisesti kalliimpaa tuntiveloitusta - hinta-laatusuhteen totesi merkkikorjaamoilla olleen kohdallaan 85% vastaajista, kun taas Autoasin osalta vain joka neljäs heidän palveluitaan käyttäneistä vastaajista oli tätä mieltä.



Käykäähän vaikka korjaamoilla kevättä odotellessa - koskaan ei tiedä millainen lottovoitto sieltä napsahtaa!


1 kommentti:

  1. Näiden franchising-yrittäjien kutsuminen ketjuksi on melko lailla yliammuttua. Ne ovat yhtä lailla "nyrkkipajoja" kuin ketjuihin kuulumattomatkin ja niissä asioiminen vaatii aina luottamusta. Vähän niinkuin naisilla kampaajan vaihtaminen on iso askel on miehillä autokorjaamon vaihto eikä se ketjun logo oven päällä kerro tasan yhtään mitään. No sen se toki kertoo, mistä varaosat tulevat ja kenties franchising sopparissa on joku maininta verojen ja viranomaismaksujen suorittamisesta mutta siinä kaikki. Auton korjaus ei ole mitään pizzan pyörittämistä jossa tuote voidaan helposti vakioida.

    Oma lähikorjaamoni on näköjään muuttunut "nyrkkipajasta" AD-ketjukorjaamoksi. Sama Mikko siellä tekee hommia vanhaan tapaan ja AD:n auto sille varaosia näytti vievän tähänkin asti. Itse en ole autoani vienyt Mikolle kun pätevän kaverin varauskirja on aina täynnä pitkäksi aikaa eteenpäin ja tutun kaverin auto hoidettaisiin sitten illalla tai viikonloppuna. Saa yrittäjä minun puolestani välillä hengähtääkin.

    VastaaPoista