tiistai 21. huhtikuuta 2015

Autotuojat Ry

Alkuvuodesta silmääni pisti Autotuojat Ry:n ja Autoalan keskusliiton tiedote siitä kuinka kuluttajariitalautakuntaan vietyjen autoalaa koskevien valitusten määrän kasvu on oikeastaan kuluttajien syytä.

Satunnaisesti taas netissä alan tiimoilta surffaillessani sattui silmääni saman yhdistyksen hyvinkin toisensuuntainen kannanotto, jossa Autotuojat Ry onkin ollut aiemmin huolissaan, mielestäni ihan aiheesta, huoltoliikkeiden toiminnan laadusta ja laatueroista.

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio on huolissaan huoltoliikkeiden suurista laatueroista.
 ”Kuluttajan asema on kieltämättä hankala. Riippumattomien korjaamojen edullinen hintamielikuva ja lupaus auton takuun säilymisestä houkuttelevat. TM:n tutkimusten valossa näyttää kuitenkin siltä, ettei riskinotto välttämättä aina kannata”, Kallio sanoo.

Sittemmin lienee tässäkin autoalan edunvalvontaa harjoittavassa yhdistyksessä terävöitynyt näkemys siitä, kenen leipää sielläkin syödään.

Ja toisaalta, onhan tästäkin kannanotosta luettavissa se kantava ajatus, että jos nyt viet autosi muualle kuin merkkikorjaamolle, on se suurin vääryys mitä autollesi voit tehdä. Että sikäli tuolloinkin ollaan hyvinkin rapsutettu sitä selkää jonka almuilla eletään.

Eipä silti, ainakin Autoasi- ja AD -korjaamoketjut ovat toistaiseksi tehneet parhaansa tämän mielikuvan ylläpitämiseksi.