Kaksi viikkoa myöhemmin
Vähän kun perään kyseli, löytyi Elmosta aikaa auton katseluun. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että moottorivikaa ei löydy; Vähän siellä oli katseltu samoja asioita kuin aiemmillakin korjaamoilla, mutta vikaa ei kuulemma saada selville koska tarvittavia laitteita vian selvitykseen ei korjaamolla ollut.
Tässä vaiheessa hintaa oli tulossa työlle jo sen verran reilusti, että katsoin paremmaksi siirtää auton viimein merkkiliikkeeseen; Auto-Elmo ehdotti vielä että saisivat kaipaamansa laitteen kenties naapuripajalta lainaan. Jääköön se, onpa ainakin valot laitettu ja renkaat suorassa!
Ei oltukaan Strömsössä
No eiväthän nämä korjaamokäynnit tämän auton kanssa oikeasti noin ruusuisesti mene.
Noudettaessa ei oikea etuvalo toiminut enää ollenkaan.
-"Sullahan ei siinä tainnut olla polttimoa?"
-"Kyllä siinä vielä teille tuotaessa oli, ja se toimikin."
Työn tehneeltä korjaajalta asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että viimeistään nyt oli valoumpion pohja rikki eikä uutta polttimoa saanut paikalleen laitettua.
Jalomielisesti heittivät kuitenkin kaupan päälle Xenon-polttimon mukaan, vaikkei sitä kiinni saanutkaan.
Lasinpesurille ei oltu tehty mitään.
Moottoria oli kuulemma "katseltu" tai "tutkittu", ja lisäksi vaihdelaatikkoon oli vaihdettu öljyt. Vaihteeksi. Tästä kävimme keskustelun auton korjaamolla seisoessa; kysyin olisiko siitä iloa, korjaamolta sanottiin että ei se asiaan vaikuta. Sanoin että ei sitten tehdä.
Korjaamo oli tulkinnut tämän kehotukseksi vaihtaa öljyt.
Kallis nelipyöräsuuntaus
Käteen jäi tehtynä suoritteena siis tutkailun lisäksi autoon suoritettu nelipyöräsuuntaus, jos ei tuota käytöstä poistunutta ajovaloa lasketa.
Hintaa operaatiolle kertyi 349,50€.
Siispä auto merkkihuoltoon, ehkä tunnelin päästä löytyy valoa!
Sadan metrin ajon jälkeen huomasin ratin olevan suuntauksen jäljiltä vinossa. Todella vinossa.
Soitto Auto-Elmoon ja korjaamo lupaa suoristaa ratin takuutyönä; sen olisi nelipyöräsuuntauksen jäljiltä pitänyt olla jo suorassa.
Tämä jää odottamaan vuoroaan moottorin korjauksen ajaksi.
Kiitos tästä. Meidän auto vietiin huoltoon, mutta heillä ei ollut kaikkia laitteita. Nyt täytyy etsiä BMW-huolto. Uskon, että jos siellä kaikki menee hyvin, emme ota enää riskejä. Jatkossa auto viedään ammattilaiselle, jolta löytyy kaikki välineet näihin autoihin.
VastaaPoistaEi ole merkkihuoltokaan mikään jumalainen kaikentyydytin. Käytin bemaria määräaikaishuollossa paikallisessa BMW -liikkeessä. Hintaa tuli öljynvaihdolle yli 400 euroa, mutta huoltoon sisältyneistä töistä ei esimerkiksi rengaspaineiden tarkistusta oltu tehty; eturenkaissa oli yli puolen barin paine-ero huoltoon vietäessä eikä se huollossa mihinkään muuttunut.
PoistaAsiakaspalvelija selitti että paineet tarkistetaan vain jos auton automatiikka ilmoittaa niiden olevan pielessä.
Olisi minusta uskottavamman kuvan antanut edustamansa yrityksen ammattitaidosta kun olisi vain myöntänyt että työ jätettiin tekemättä.